torstai 19. toukokuuta 2011

Mökkihulluus

Huvitti, että mökkihulluuskin on nyt tutkittu ja laitettu kirjan muotoon. Mutta miksipä ei, turhemmistakin aiheista on kirjoja kasattu. Sanoo tämä mökkihulluuden erittäin henkilökohtaisesti tunteva lukija. Mökkihulluus iskee ilmeisesti tietyssä iässä (vertaa vauva-, talo-, auto- ja prätkäkuumeet) ja tietyntyyppisille ihmisille − vai iskeekö? Sitäkin kirjassa pyrittiin selvittämään.

Tutkimus perustuu
mökkiläisten haastatteluihin. Mikä on se taika, joka on saanut jo joka viidennen kotitalouden hankkimaan vapaa-ajan asunnon? Kirja kertoo, että mökkielämästä haetaan toista todellisuutta, jotain erilaista kuin tavallinen arki. Ei yllätä, eikä sekään, että ”mökillä oleminen koetaan irrottautumiseksi ja vapautumiseksi arjen sosiaalisen kanssakäymisen vaatimuksista”. Mökkeilijällä ei välttämättä ole siteitä mökkikuntaansa muuten, vaikka juuret saattavatkin olla maalla.

Mitä mökiltä haetaan? Onko se leikkimökki, jota ei koskaan lapsena saanut? (Henk.koht. allekirjoitan tämän.) Jotkut luulevat mökkeilyä vain luontoihmisten tai strömsöläisten puuhamaaksi; se ei pidä paikkansa. Mökillä viihtyvät myös ne, jotka eivät jaksa puiden vihreyttä ihastella tai joilla on peukalo keskellä kämmentä. Kumma ilmiö on se, ettei fyysinen työnteko mökillä useimpien haastateltujen mielestä tunnu velvollisuudelta, vaan mukavalta ja rentouttavalta. Mukavuudet alkavat jo vapaa-ajan asunnoilla olla, joten kärvistely alkeellisissa olosuhteissa ei ole enää mökkijuttu, välttämättä − on tosin niitäkin, jotka eivät vaikkapa telkkaria mökilleen halua. Ja jos tv onkin, sitä tulee katsottua todella vähän. Tämänkin allekirjoitan omasta kokemuksesta.

Vaikka kirja ja sen pohjana oleva tutkimus ei ilmeisesti ole kovin laaja, monia asioita siihen on saatu mukaan, myös mökkeilyn historiaa ja huvilakulttuurin synty. Mökkipuuhailuja käydään läpi ja puhutaan mm. saunomisesta: sehän on mökkielämässä paljon isompi asia kuin peseytyminen. Myös ”mökkivaatteet” on oma käsitteensä, tiedätte varmaan, mistä on kyse?

Hauska havainto on se, että mökkihulluus ei ole mitenkään suomalainen ilmiö, vaan myös muualla pyritään arkea pakoon, venäläiset datsoilleen, britit Ranskan maaseudulle, saksalaiset Italiaan. Mökkeilijän aarreaitta, Bauhaus-kauppaketju, toimii 13 Euroopan maassa, amerikkalainen vastaava ketju omaa yli 2 000 myymälää Yhdysvalloissa, Kanadassa, Kiinassa ja Meksikossa. Meillä mökkitiheys on suuri tutkijoiden mukaan siksi, että Suomi on vauras maa, jossa on paljon tilaa ja tontteja. Mökkeily on kirjan mukaan yksi turismin ja kulutuksen muoto, ja siksi tärkeä myös taloudelle. Vapaa-ajan asuntojen määrä on kasvussa, joten harrastuksen suosio ei suinkaan ole hiipumaan päin.

"Ilmiönä mökkeily on enemmän tunteen kuin järjen kysymys; se ilmentää ihmisten vaihtelunhalua ja leikkimielisyyttä." Ja tähän aikaan vuodesta mökkihulluuden aste on vakavin mahdollinen. Sanoo ja lähtee mökille viikonlopuksi.

Pertti ja Maarit Alasuutari: Mökkihulluus, vapaa-ajan asumisen taika ja taito. Lapin yliopistokustannus 2010.

3 kommenttia:

  1. Kiitos kiinnostavan ja hauskan kuuloisesta kirjavinkistä! Alkoi naurattaa jo heti juttusi ensi riveillä, ja loppuun päästyäni olin varma, että tässä on oiva lahjakirja vanhemmilleni, joilla tuntuu olla harrastuksena vapaa-ajan asuntojen keräily. ;) Puhuttiinko kirjassa mökkikuumeen periytymisestä? Jostain syystä tartunta on nimittäin tullut minuunkin, vaikka en monestakaan syystä voi enkä etenkään tarvitse mökkiä.

    Mutta aika ihana hulluuden laji se mökkihulluus on!

    VastaaPoista
  2. Kuinka sopiva aika tällaiselle postaukselle! Mieli palaa jo mökille, joka meidän tapauksessamme on appivanhempien omistama, mutta myös meidän käytössämme oleva kesäparatiisi.

    Vanhempani eivät ole varsinaisia mökki-ihmisiä eikä meillä ollut koskaan omaa kesämökkiä. Isistä on tullut maaseutusuuntautunut vanhemmiten, mutta äiti edelleen matkustaa aina mieluummin Roomaan kuin millekään mökille. :) Kumpikaan siskoistani ei hingu mökille, mutta minä olen perheemme kummajainen. Kun asuimme vielä keskustassa, haaveilin täysin järjenvastaisesti (taloudellinen tilanne huomioon ottaen) omasta mökistä. Nyt aika maalaismaisessa lähiössä asuessa omalle mökille ei tunnu olevan tarvetta, mutta viikonloput siellä appivanhempien mökillä ovat aina suuresti odotettu ja paikan päällä nautittu juttu. Etenkin silloin, kun appivanhemmat ja lapset saa jättää kaupunkiin. :)

    VastaaPoista
  3. Anteeksi myöhä vastaus, olin aiheeseen sopivasti mökillä, ilman mokkulaa. Jenni, tuo periytymisasia ja muu m-hulluuden lääketieteelllinen puoli jää vielä seuraavan tutkijan hommaksi, siitä ei tässä mainittu :-) Kyllä kirja varmaan mökki-ihmisiä kiinnostaa, siitä löytää niin paljon tuttua. Hieman välipalatutkimus tämä kuitenkin on: tekijät ovat kyllä oikeita tutkijoita, mutta tämä on tehty asian harrastuksesta, ei varsinaisena työhön kuuluvana tutkimuksena, näin ymmärsin. Mikä sekin sopii aiheen luonteeseen hyvin. Hyvää mökkikauden aloitusta vain kaikille asiaa harrastaville ja toivottavasti Karoliinakin perheineen pian pääsee puuhasta nauttimaan!

    VastaaPoista