tiistai 6. syyskuuta 2011

Tahra

Kirjaharrastus avartaa: ilman sitä tuskin olisin tullut käyttäneeksi muutamaa tuntia ihmiskaupan ja parituksen ongelmien pohtimiseen. Tahra toi ne konkreettisiksi, niin että asiaan oli pakko ottaa mielessään kantaa.

Tahra kertoo komeasta, fiksusta ja menestyvästä asianajaja Jonaksesta, jonka elämässä on kaikki hyvin. Paitsi se seikka, että hänellä on seksiaddiktio, joka pakottaa hänet toistuvasti ostamaan naisia. Miten hän yhdistää kaksi elämäänsä, julkisen ja salaisen? Ironista kyllä, hän joutuu työssään tekemisiin paritussyytösten kanssa, ja hänen vaimonsa on töissä mediassa, joka pitää juttua esillä, koska seksin ostosta epäillään useita yhteiskunnallisesti tärkeitä henkilöitä.

Kunnon perheenisän julkisivun mureneminen on koko ajan nurkan takana. Silti Jonas ei voi lopettaa pakonomaista seksinhakua. Hän ymmärtää itsekin tarvitsevansa apua, mutta saako hän sitä? Jonaksen yhä paheneva riippuvuus kuvataan hyvin, samoin vaimon turhautuminen. Kirja kuvaa myös tyttären heräilevää seksuaalisuutta, joten seksin suurta merkitystä ihmisen elämässä ja sen eri vaiheissa tutkaillaan laajalla skaalalla. Koska se on lajimme perusvietti ja -voima, sen ympärille on helppo tuoda millaista bisnestä tahansa. Aina löytyy tarpeita, aina löytyy ostajia.

Aihe vie lukijan epämukavuusalueelle: ei ole hauskaa saada muistutus siitä, että maailmassa, meilläkin, on naisia ja tyttöjä, lapsiakin, jotka ovat käytännössä vankeja ja joutuvat antamaan ruumiinsa toisten käyttöön. Monessa tapauksessa oikeus on päättänyt, ettei paritusta tai ihmiskauppaa voida näyttää toteen, koska tyttöjen katsotaan valinneen ammattinsa itse. He ovat periaatteessa vapaita ja voisivat milloin tahansa lähteä kotiinsa ja jättää parittajansa, ”työhuoneensa” ja parittajan järjestämän asunnon.

Mutta miten se tapahtuu, jos olet vieraassa maassa, et osaa kieltä, passisi on jonkun muun taskussa eikä rahaa ole? Mihin voisit mennä, mitä sanoa? Ja entä jos menisitkin vaikkapa poliisiasemalle, mitä siellä tapahtuisi? Liian vaikeaa, liian pelottavaa, ja siihen tyttöjen hyväksikäyttö perustuukin. Seksin osto on vielä laillista joissakin maissa, vaikka myyminen olisikin kiellettyä − tätä on vaikea tajuta. Asenteissa on vielä korjaamisen varaa, jos naisten asemaa halutaan oikeasti parantaa. On kyse ostosta tai myynnistä, aina kärsijä on se tyttö, joka ruumistaan joutuu myymään, pakolla tai pakottamatta. Jos emme suosittele huoran ammattia tyttärillemme, siskoillemme tai äidillemme, miksi hyväksyisimme sen muille naisille?

Tärkeä aihe, jolle toivoisi paljon näkyvyyttä, ja ruotsalaisen vetävään trillerityyliin kirjoitettu kirja, joka toivottavasti on hyvä apu näkyvyyden lisäämisessä ja asenteiden muokkaamisessa. Kirjailija on toiminut myös rikosreportterina ja tullut tunnetuksi Ruotsissa seksuaalisten väärinkäytösten esille nostajana.

Katarina Wennstam: Tahra. Otava 2011. Suomentanut Laura Beck.

2 kommenttia:

  1. Tämä täytyy laittaa lukulistalle!

    VastaaPoista
  2. Ajankohtainen monellakin tavoin, julkisuudessakin on puitu näitä tapauksia. Kirja yhdistää tehokkaasti painavan asian viihteelliseen esittämiseen.

    VastaaPoista