Talvisota

Kävi huono tuuri, kun luin tämän kirjan heti Tontin kirjan perään. Jälleen professori naishuolineen, pitkäaikaisen avioliiton kyseenalaistamisineen, ikäkriiseineen ja ihastumisineen, akateemisine ympäristöineen, omaan napaan tuijottamisineen. Ikääkin professoreilla on muutaman vuoden heitolla saman verran. Kirjoja on vaikea olla vertaamatta, vaikka ne ovat niin erilaisia, ettei vertailussa ole pointtia.

Teir ei käsittele omaa professoriaan, sosiologi Max Paulia, satiirina eikä heitä häntä pelastamaan maailmaa. Kunhan nyt pystyisi edes omat asiansa hoitamaan, alkaa lukija toivoa. Mies on kuitenkin tässä Tonttia todellisempi, ei karikatyyri - paitsi sen verran kuin kirjan päähenkilö sitä aina on. Tällä miehellä on enemmän menneisyyttä, nykyisyyttä, ehkä tulevaisuuttakin. Ja perhe, joka on hänelle tärkeä, vaikka Maxin ja Katriinan avioliitto on väljähtyneessä tilassa. Silti he tuntevat toisensa läpikotaisin ja tunnistavat toisen ajatuksen jo katseesta tai kädenliikkeestä. Kaksi aikuista tytärtä ovat jo omillaan, Helen omine perheineen, Eva opiskelemassa taidetta Lontoossa. 

Max on päähenkilö, mutta tarinaa kootaan myös perheen naisten näkökulmasta. Etenkin nuoremman tyttären Evan elämää seurataan tiiviisti. Hän ihastuu taiteenopettajaansa ja viettää villiä opiskelijaelämää. Fiksu nuori nainen hän kuitenkin on - eivätkä tyhmiä ole muutkaan perheenjäsenet, haluaa kirjailija lähes alleviivatusti sanoa. Siitä todisteena mukana on tietysti muutakin kuin ihmissuhdepohdintoja, kuten Maxin omaa alaa sosiologiaa, Evan kautta taidetta. Äly ei kuitenkaan tälläkään kertaa pelasta yllätyksiltä ihmissuhteissa (ei ihan tuorein havainto). Eva ottaa eniten välimatkaa vanhempiinsa, ainakin aluksi, Helen seurailee enemmän perinteisiä kuvioita, joissa noloin juttu on tanssia Ruotsin-laivalla lasten kanssa Muumihumppaa. Katriinalla on oma totalitäärinen käsityksensä hyvästä liitosta, eikä siihen sisälly ylitsevuotavaa avoimuutta tai läheisyyttä. Katriinan ja Maxin erilaiset toiveet, maut ja kaipaukset käyvät selvästi ilmi, jatkuva tyytymättömyys nakertaa pohjaa pitkältä yhdessäololta.

Teir kirjoittaa helppolukuisen napakasti ja tekee nasevia huomioita eri-ikäisten henkilöidensä kautta. Dialogia on paljon, mikä saa aikaan autenttisen vaikutelman. Maxista tehty Hesarin juttu on tehokeino, josta pidin: se tuo tekstiin vaihtelua ja tietysti antaa kuvaa miehestä itsestään - ja aika lailla myös jutun kirjoittaneesta toimittajasta, Laurasta.

Kuten Teir Strindberg-sitaatissaan sanoo, pikkuasiat eivät ole merkityksettömiä, sillä elämä koostuu niistä. Niin tämä kirjakin, ja riittävästi pikkuasioita kansien väliin sopivasti koottuna muodostuu tarina erään ns. hyvän perheen kriisistä.

Pidin tekstin tuoreudesta, reippaasta etenemisestä ja virkistävästä näkökulmasta ikiaikaisiin ongelmiin tässä ajassa. Vierastan käsittelyn hygieenisyyttä ja näytelmällisyyttä. Tunnetasolla kirja tai sen hahmot eivät kirpaise, mutta tarina voi kuvata fiksuksi ihmissuhdeviihteeksi. Osa henkilöistä jää pakosti vaisummiksi kuin toiset, eikä kaikkia tapahtumia voi ulkopuolinen tajuta. Mutta näinhän on oikeassa elämässäkin. Rosoisempi olisi minun makuuni, mutta se ei siloiseen sivistyneen keskiluokkaiseen suomenruotsalaisuuteen perheeseen sopisi.

Muualla: Näppärää, helpohkoa ja miellyttävää, sanoo Ilselän Minna. Anneli ikävystyi. Karoliina koki samaistumisen hetkiä.

Philip Teir: Talvisota. Otava 2013. Suomennos Jaana Nikula.