lauantai 2. elokuuta 2014

Yövartio

Sarah Watersin löysin kirjablogeista; Vieras kartanossa valittiin 2011 parhaaksi käännöskirjaksi Globalia-kilpailussa. Ja onhan se huiman jännittävä tarina. Jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.

Samoin tekee Yövartio. Se kertoo sodanaikaisesta Lontoosta, ja neljästä ystävyksestä. Sex and the city - neljä naista, mutta useampia rakkauksia. Silti kuvio on täysin erilainen. Paitsi vakavuuden, putoilevien pommien ja pula-ajan myös suhteiden solmimisen osalta. Tuolloin rakkaus saman sukupuolen kesken oli vielä rangaistava rikos, samoin itsemurhayritys (Voiko muuten järjettömämpää olla? Ihminen, joka haluaa kuolla, laitetaan vielä rangaistukseksi vankilaan! Sekö auttaa?), joten tarinan naiset, jotka uskaltavat elää tunteidensa mukaan, oli rakkauden kohde sitten nainen tai mies, ovat huippurohkeita ja ihailtavan päättäväisiä.

Kay, Julia ja Helen eivät anna ympäristön ohjata itseään, vaan pitävät ohjakset omissa käsissään. Kaunis Viv ei valitettavasti ole niin päättäväinen. Vaikka hänkin elää tunteillaan, se ei tuo hänelle pelkästään onnea ja iloa. Hieman osoittelevaa on se, että hän on naisista ainoa, jolla on suhde mieheen. Vivin veli Duncan on myös mielestään olosuhteiden uhri, vaikka itse asiassa molemmat toimivat itse tavalla, joka johtaa, no, lievästi sanottuna ikävyyksiin ja suuriin suruihin. Ehkä juuri tuon liiallisen tunteen mukana menemisen takia. Muut naiset ovat älyllisempiä, vaikka eivät hätkähdä tunnepuoltakaan, saati seksuaalisuuttaan.

Waters osaa luoda henkilöistään todellisia ja eläviä, samoin maailmasta, jossa he elävät. Runsas teksti kertoo paljon, yksityiskohdat muovaavat asiat konkreettisiksi rauhalliseen tapaan. Silti hän ei kerro puhki kaikkea, vaan isojakin asioita jää lukijan oman päättelyn varaan. Upea ja älykäs ratkaisu, joka tekee tarinasta kiehtovan ja nostaa sen lukuromaanien kärkikaartiin. Lisämausteensa tuovat sotahistoria, ajankuvaus ja Lontoo paikkana.

Kirja etenee ajassa taaksepäin. Jännittävä rakenne, välillä mietin, miten juoni olisi toiminut toisinpäin. Ehkä suurin jännite olisi jäänyt puuttumaan. Nyt etsitään selityksiä, ei seurauksia, hieman dekkarityyliin. Lukijalle teksti antaa mukavasti haastetta, usein tekee mieli palata taaksepäin ja tarkistaa asioita. Ainakin kirja pitäisi heti loppuun päästyä lukea uudestaan, uusin silmin.

Yllättävä, antoisa, ajatteluttava ja seksikäs romaani; huumoria se ei tarjoa, mutta viehättävää ja surusävyistä vanhan ajan tunnelmaa ja lukemisen vetoa senkin edestä.

Kenelle? Brittikirjojen rakastajille, rohkeiden ratkaisujen puolustajille, haastavaa lukuromaania etsiville, sotahistoriasta innostuville, vauhtikohellusta vieroksuville, haikeutta kestäville, Lontoo-faneille.

Muualla: Marile on lukenut enemmänkin Watersia. Lumiomena sanoo Watersin rakentavan tarinansa viisaasti. Sanna vähän pitkästyi, mutta kirja jäi kuitenkin mieleen pitkäksi aikaa. Luru ihastui ja sanoo kirjan maailman jatkuvan tekstin takanakin.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen. Olen jo vääpelitasolla!

Sarah Waters: Yövartio. Tammi 2007. Keltainen kirjasto. Suomennos Helene Bützow.



6 kommenttia:

  1. Loistavaa, että pidit tästä! Olen lukenut tämän ns. eb., joten olen vain siteerannut omia muistiinpanojani blogissani. Kirja teki vahvan vaikutuksen, ja muistelin sitä juuri luettuani Kate Atkinsonin hienon Elämä elämältä. Siinä tietty osuus tuo vahvasti mieleen tämän. Tässäkin yksi juttu on tuo hieman erikoinen mutta toimiva rakenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vaikuttava, totta. Paitsi teemat ja rakenne, se tunnelma on vangitseva.

      Poista
  2. Tämä on niitä kirjoja, joiden tunnelma jää mieleen. On jo vuosia kun olen tämän lukenut (ja blogannut) mutta kirjan hieno tunnelma palaa mieleen välittömästi bloggauksesi myötä. Mahtavaa että sinäkin tykkäsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kommentoin edelliseen tunnelmasta, upea ja jotenkin unenomaisen lumoava.

      Poista
  3. Yövartio on suosikkini lukemistani Watersin kirjoista, pidin siitä ihan älyttömästi. Pidin takautumiin perustuvasta kerronnasta, pidin siitä kuinka avoimiksi monet asiat jäivät, pidin kirjan tunnelmasta. Henkilöhahmot ovat mukavan inhimillisiä ja epätäydellisiä, ja ehkä siksi heihin huomasi lopussa kovasti kiintyneensä. Lukuromaanien parhaimmistoa, todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappiosuma kertakaikkiaan, sopivasti kaikkea tuota, mitä luettelet. Hyvin tunteisiin vetoava muttei sentimentaalinen pätkääkään.

      Poista