torstai 17. maaliskuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Jos ihminen on hulluna Helsingin historiaan ja hyviin tarinoihin, sen pää räjähtää tällaisen kirjan osumasta. Tuntuu hirveän vaikealta pitää ajatukset koossa edes yhden bloggauksen verran, mutta yritän kuitenkin.

Johan Carl Ludvig Engel sai pestin Helsingin uudelleenrakennuskomitealta ja alkoi 200 vuotta sitten suunnitella ja toteuttaa Senaatintorin aluetta, kirkkoineen kaikkineen. Venäjän keisari tahtoi majesteettisuutensa näkyvän tässäkin valtakunnan kolkassa, kun taas saksalainen huippuarkkitehti ei olisi halunnut muuttaa peräkylään.

Mutta mikäs auttoi, työn perässä oli mentävä, jotta perheen saisi elätettyä. Eikä kokonaisen kaupungin suunnittelu-urakoita yhden miehen uralla usein ole tarjolla, joten myös tai ehkä jopa varsinaisesti ammatillinen kunnianhimo motivoi Engeliä muuttamaan Helsinkiin. Ja kysehän oli vain lyhyehköstä pestistä, jolla seikalla mies motivoi yhtä vastahakoista vaimoaan. Vain kuusi vuotta, lupasi hän.

"Lupausta ei ole vaikea pitää, sillä tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on koskaan vienyt. Voidaankin sanoa, että kun jotakin työnnetään syrjään, se työnnetään Helsinkiin."

Perhe ei koskaan muuttanut pois, perheenä. Ajoiko työ kaiken ohi, sitä Engel tuskaisena pohtii. Kuulostaa hyvin modernilta: onko aina valittava joko ura tai perhe?

"Palkkatyön voi tehdä täydellisesti. Täydellisen voi tehdä määräajassa ja määräbudjetillä. Tämä tieto rohkaiskoon minua."

Seuraamme Engelin ajatuksia ja arkea hänen kirjaamanaan. Viikilä ei tee Engelistä pyhimystä, vaan erehtyväisen, omapäisen ja ylimielisen miehen, joka ei viihtynyt Helsingissä - eihän hän osannut edes ruotsia kunnolla - ja joka uhrasi työlleen parhaat puolensa.

Tunnelma on synkeänpuoleinen, onhan ajatukset kirjattu öisin. Ammattiylpeys ja huoli perheestä taistelevat, mutta saamme väläyksiä myös päivittäisistä rutiineista, perheenjäsenistä, työstä ja arkkitehtoonisista ratkaisuista, joita edelleen saamme ihailla. Kuten miksi Suurkirkko on niin vaikuttava näky: "...se on yhtäkkiä läsnä koko painollaan, eikä kukaan oikein ymmärrä mitä tapahtui." Olen sekä kokenut tämän tunteen itse että nähnyt sen monen Helsingin-kävijän kasvoilla, ja tiedän tasan, mistä Viikilä puhuu. Engel muuten vastusti jyrkästi korkeaa portaikkoa kirkon eteen - siellähän notkuisi kaiken maailman roskaväkeä - mutta näin jälkikäteen ajateltuna on hyvä, että hän tämän taistelun hävisi.

"Ei pitäisi koskaan kuunnella menestymättömien ihmisten puheita. Heiltä puuttuu mittakaavantaju."

Ei pelkkää synkeää: minua nauratti muun muassa kohta, jossa mies saa nimikkokadun esimieheltään Ehrenströmiltä. "Mikäpä siinä. Sijainti on melko hyvä ja täytyy olla kiitollinen. Saa nähdä odottaako häntä itseään pidempi katu kuin tämä Ludvigin." No, esimies sai nimiinsä aika hulppean kadun, nimittäin Helsingin Kaivopuistoa kiertävän rantakadun. Se hänelle suotakoon.

Upea, pakahduttava, sisimpää koskettava kirja, joka koostuu lyhyistä merkinnöistä, hieman edellisen lukemani tapaan, mutta täysin eri maailmassa. Tekstit ovat kauniita kuin... no, hyvät tekstit tai runot, joista Viikilällä on taustaa. Ajatukset ovat koskettavia, mietityttäviä, uskottavia, toiseen aikaan vieviä. Tämä on minun historiaani, helsinkiläisenä. Minun. (Okei, saatte muutkin lukea, sanoo hän vastahakoisesti.). Kirja on myös huiman kaunis esineenä: Jenni Noponen on taitava! Tämä kirja kotona tuottaa iloa ja ylpeyttä, eikä ainakaan vähennä omistajan kirjahyllyuskottavuutta, jos laatua haluaa vilauttaa. Tyylistä mieleeni tuli Kristina Carlsonin William N. päiväkirja.

Akvarelli on väläys ja hetki, ja kirjan nimen hämäämänä luulin sen sisältävän myös kuvia. Niitä ei ole, mutta toimii hyvin näinkin - kuvia löytyy pilvin pimein muualtakin. Kiitos kirjailijalle: jos olisin saanut toivoa jotain mitä tahansa kirjaa jonkun tehtäväksi, se olisi ollut tämä. Sain tutustua Engeliin, ja olen kiitollinen.

Engel on muuten suunnitellut myös rippikirkkoni Leppävirralla: se edustaa empireä, jota tuon ajan rakennustapa suosi. Myös Viikilän kirjassa mainitaan Engelin johtaman toimiston suunnittelemat lukuisat maakuntakirkot. Ei siis välttämättä Engelin omasta kynästä, mutta hänen alaisensa ja Engelin tarkistamana ja siunaamana on tämäkin kirkko rakennettu.

Kenelle: Historiahulluille, arkkitehtuurista innostuville, kaupunkien rakentajille ja niiden asukkaille, taustastaan kiinnostuneille, laatuproosan ystäville.

Muualla: Viikilän teksti on älykästä, viipyilevää ja paikoin miltei unenomaista, vahvasti lyyristä, hauraankaunista ja aivan ihastuttavan vakavaa, sanoo Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogissa. Sinisen linnan Maria vaikuttaa sanattomalta kirjan edessä, kuten minäkin. Kauttaaltaan hieno, toteaa Lumiomena. Tekee sisäisen julkiseksi, mainitsee Tuijata. Jopa pohjoissavolainen Kirjakko ruispellossa tunsi kirjan läheiseksi. Hemuli sanoo osuvasti Helsinkiä kirjan toiseksi päähenkilöksi. Kaikkea kirjasta ei juuri kerro kirjasta, mutta listaa muihin blogiarvioihin. Kaisa Reetta harmittelee monen muun tavoin samasta aiheesta tehdyn Ylen kuunnelman kuunteluajan päättymistä - totta, mitä järkeä piilottaa se nyt, kun kirja on kuuma? Kirjatoukka ei kerro tästä kirjasta, mutta sanoo, että kunnon kirjabloggari arvioi kirjan vasta luettuaan, hän taas jo aiemmin: tämän kirjan kanssa minulle kävi juuri samoin, rakastuin kirjaan ja ihoa kihelmöi jo ennen sen lukemista. Olisipa ollut kamalaa, jos kirja olisi ollut pettymys! Kirsin Book Clubilla on monipuolinen bloggaus kuvineen. Hullu arkkitehti näyttää meille upeita akvarelleja, kiitos!


Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. Gummerus 2016. Kansi Jenni Noponen.

Helmet-haaste 2016: Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" sopiva kirja.


12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Postauksesi lisäsi kiinnostustani kirjaa kohtaan. Tämä olisi tarkoitus lukea keväällä lukupiirissämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, kiitos Mannilainen! Jos helsinkiläisiä olette, kirja koskettaa varmasti. Tykkään tästä palastellusta kerronnastaa, kuten jo sanoin, Jonas Hassan Khemiri teki samaa. Vaativa tapa kirjailijalle, joista sekä Viikilä että Khemiri suoriutuvat upeasti. Olisi kiva kuulla, mitä lukupiirinne on mieltä. Keskitytäänkö asiaan vai kirjan rakenteeseen? Tuliko infoa riittävästi tai liian vähän? Koskettiko vai jättikö kylmäksi?

      Poista
    2. Lukupiirimme sai ruodittua Akvarelleja Engelin kaupungista. Oli kyllä oikein miellyttävä lukukokemus. Ihanan verkkaista ja kaunista proosaa. Blogipostaus aiheesta löytyy täältä:
      http://mannilainen.blogspot.fi/2016/05/jukka-viikila-akvarelleja-engelin.html

      Poista
    3. Kiitos linkistä, Mannilainen! Miten kauniisti kuvasitte kirjaa! Ja se Könninkello-juttu on hauska! Ja harmittavaa se, ettei Engelin koti ja puutarha Bulevardilla ole säilyneet. Mutta onneksi hänen kädenjälkeään nähdään paljon muualla. Ehdottomasti samaa mieltä: arkkitehtuurista kiinnostuneiden must-luettava.

      Poista
  2. Kiitos Arja! Olen pohtinut mihin kirjaan sijoittaisin saamani etusetelin, se taitaa kulua tälle, sillä nyt tuntuu että tälle teokselle olisi vakipaikka kotikirjahyllyssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten ole, paitsi jos olet helsinkäinen, taustastamme kiinnostunut ja hyvien tekstien ystävä. Eikun sähän taidatkin olla näitä kaikkia...

      Poista
  3. Arja, arvasin että sinäkin rakastut tähän. Eihän tähän voi olla rakastumatta, jos arvostaa kaunista kieltä? Minäkin, joka olen täältä kaukaa Itä-Suomesta, tunsin Helsingin läheiseksi ja rakkaaksi. Mikä kirja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, Krista. Hienoa kuulla, että kolahtaa ei-helsinkiläisellekin!

      Poista
  4. Kiitos monipuolisesta jutustasi. Ja kirja on hieno, kevään kärkeä!

    VastaaPoista
  5. Tämä on niin hieno... Kirjasta oli myös äärimmäisen vaikea kirjoittaa -tunsin olevani bloggaukseni kanssa kuin norsu posliinikaupassa :)

    Sinä otit kirjaan raikkaan otteen! <3

    P.S.: Poistin ed. kommentin typojen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertaus, juuri tuolta tuntui kirjoittaessa! Kiitos kommentista, Kaisa Reetta!

      Poista