perjantai 17. kesäkuuta 2016

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Uutuuskirjat vievät niin vastustamattomasti mukanaan, että paljon vanhempaa kirjallisuutta on jäänyt lukematta. Kuten Eeva Joenpellon uran huippu, Lohja-sarja, joka alkoi ilmestyä 1974 ja nosti kirjailijan aikansa suurten menestyjien joukkoon.

Miksi? Uteliaana yritin selvittää asiaa aloittamalla Joenpellon elämäkerrasta. Aiemmin olin lukenut muutaman yksittäisteoksen. Nyt otin esiin Vetää kaikista ovista, Lohja-sarjan avauskirjan.

Aivan alku tuntui tylsältä ja vanhanaikaiselta. Sodanjälkeinen Suomi ja sen maaseutu, köyhyys ja niukkuus. Mutta jotain tapahtui, henkilöt alkoivat elää. Oskari Hänninen Salme-rouvineen ja tyttärineen, myöhemmin vävyineen, Grönruuska ja hänen poikansa Vieno. Hännistä Joenpelto kuvaa herkullisesti, ja samalla aikansa isäntämiehen persoonaa ja ajattelutapaa yleisemminkin. Talous on hallinnassa, naisten kanssa kinkkisempää.

"Hänninen mietti kesällä usein mitä hänen oikein olisi pitänyt tehdä, ettei onnettomuutta olisi sattunut. Tai eihän se nyt edes ollut mikään onnettomuus, naisen kiusallista metkuilua vain."

Salme on vahva ja viisas nainen, Joenpellon kirjoille tyypilliseen tapaan. Hän mukautuu olosuhteisiin ja on realisti, rakastaa ja kasvattaa kahta tytärtään aikuiseksi parhaansa mukaan, eikä se ole vähän.

"Oli liian paljon naisia talossa, Salme ajatteli. Toisesta toiseen heijastuivat samat toiveet ja pettymykset, paisuivat ja kimposivat kahta pahempina takaisin."

Joenpellon teksti on täynnä hienoja, suorastaan aforismimaisia lauseita, joilla hän kuvaa ihmisiään ja yhteiskuntaa, jossa eletään. Kovaa yrittämistä parempaan taloudelliseen hyvinvointiin ja tulevaisuuden turvaamiseen, nöyryyttä sotakurituksen jäljiltä, pieniä mutta konkreettisia haaveita, perheen ja kodin perustamisen tarvetta, iloja ja pettymyksiä.

"Mutta ihminen erehtyi surkeasti. Ylimalkaankin piti suhtautua varovasti siihen mitä ei tiedä ja koputtaa vain empien vieraille oville."

Isännät Julin ja Hänninen tuovat herkullisesti mieleen miehet Alastalon salissa. Samaa näyttämisen halua, puhumattomuutta ja itsepäisyyttä - ja kun jotain sanotaan, se on painavaa. Ajatuksia sen sijaan on paljon.

"Olisiko sitten parempi, ettei kukaan yrittäisi mitään, olisi vain määrätyn aikansa sillä kohdalla mihin oli sattunut syntymään, älyttömän naudan tavoin märehtien hinkalossaan? Ei mitenkään voinut olla. Talojen, suurten ajatusten rakentaminen oli välttämätöntä, ei vain pitänyt odottaa, että se tekisi ihmisen onnelliseksi. Ei mikään tehnyt, ei mikään rakennus, ei maan päälle nouseva, eikä aivoituksissa kypsyvä.Ja silti oli rakennettava vain, istuttava kokouksissa, laulettava lauluja, uskottava voimiinsa, pyrittävä oikeaan, pidettävä puoliaan, seistävä joukossa tai kyyhötettävä kolossaan, miten asiat milloin vaativat. Sillä vain siten elämä meni eteenpäin, maailma parani rahtusen."

Lämmintä huumoria - jos kipeyttäkin - tuovat Salmen ja Grönruuskan keskustelut siitä, miten elämä meni kuten meni. Kun ikää alkaa kertyä, näitä alkaa pohtia. Pidin Hännisiä vanhoina ihmisinä, kunnes tajusin, että itse asiassa hehän ovat kirjassa minua nuorempia! Grönruuska muistelee Salmelle tämän seurusteluaikaa Hännisen kanssa. Murre tuo oman hauskan lisänsä mainioine sanoineen, jotka asiayhteydestä on helppo ymmärtää, vaikkei sanaa olisi koskaan kuullut.

"Ja sit se rupes hommaamaan omaa puarii ja sää olit nii töötteelläs ja tälleelläs ja kekkava et."

Mainion elävä tarina ja vahva teksti vielä tänäkin päivänä: aion lukea myös sarjan jatkon ilman muuta.

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista. WSOY 1974. Yläkuvassa pokkarina 11. painos, 2010.


Postaus on osa kirjabloggaajien Eeva Joenpelto -haastetta, jonka käynnisti Tuijata ja jonka postaukset julkaistaan tänään 17.6, Joenpellon syntymäpäivänä. Tuijan blogista löytyvät linkit muihin Joenpeltoa muistaviin blogeihin.

21 kommenttia:

  1. Eikö ollutkin mainio tuo aikuisten naisten ystävyyden kuvaus? Salme ja Tilta ovat mainio pari. Tykästyin myös hiukan säälinsekaiseen ironiaan, jolla kukkoilevaa Hännistä kuvattiin. Niin ovat inhimillisen keskeneräisiä nämä Hänniset! Kiinnostavaa, ajatonta kirjallisuutta historiasta, sanon minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mainio ystävyys, ja Hänninen herätti minussa suurta sympatiaa kaikessa äijämäisyydessään! Mutta katso tuota mun surkeaa kirjakuvaa - eikö tämä ansaitsi todellakin uudet kannet ja uuden tulemisen kaiken kaikkiaan? Se hieno WSOY:n hanke, äänestin tätä yhdeksi. Tiedoksi jos joku ei ole vielä äänestänyt, niin kipin kapin tänne: http://12klassikkoa.fi/

      Poista
  2. Lohja-sarja on tullut minun tietoisuuteeni vasta tämän haasteen myötä, mutta ehkä pitäisi kokeilla ihan lukemistakin. Tuntuu, että sarjassa ollaan monin tavoin suomalaisuuden ytimessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, sitä se on, kovinta ydintä - sitä, josta kaikki ponnistamme.

      Poista
  3. Ajankuva on varmasti näissä kiinnostavaa nykypäivänä luettuna tai ainakin näyttäytyy toisenlaisessa valossa (kenties nostalgisessakin) kuin aikalaisten lukemana. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti luemme eri silmin Joenpeltoa nyt, mutta yllättävän hyvin toimii silti. On niin tiukasti meidän taustaamme, että tuttuja kaikuja kuuluu. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Kirja on eittämättä Joenpellon paras.

    Itse koin Salmen heikoksi naiseksi, ei saa miestään pysymään aisoissa ja käy kylpylässä. Oskarilla minusta naisasiat oli paremmin kontrolloituna kuin raha-asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, olipa kiva kuulla, että valitsin parhaasta päästä! Tuo on niin hallittu ja ehjä kokonaisuus, saa nähdä, miten jatkon lukemisen kanssa käy. Oskari-parka päti omistuksillaan. Mutta totta, ettei ihan nappiin mennyt, kun taas Salme jaksoi rakastaa. Miehen arvostukset! Salmea pidän viisaana siksi, ettei hän alkanut rähjätä, vaan hoiti asiansa halunsa mukaan, vaikka miehen silmissä mukautuen, useimmiten. Tuona aikana se lienee ollut rohkeaa.

      Poista
    2. Vaikka olen lukenut paljon Joenpeltoa, tätä sarjaa en ykkösosaa enempää, tämä ykkösosa jättää monta koukkua :)

      Poista
  5. Mielenkiintoista! Kun luin tällä viikolla Kaakerholman kaupungin, ajattelin aluksi vähän samalla tavalla: tylsää ja vanhanaikaista! Mutta kuinka ollakaan, jossain vaiheessa olin imeytynyt mukaan täysillä. Jotakin maagista vetoa Joenpellon tyylissä siis on.
    Lohja-sarja on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mielenkiintoista Kaakerholman kanssa: se nimikin on niin hauska (kuten Joenpellolla aina). Kävin jo lukemassa juttusi, kiitos siitä! Ei kai Joenpelto ollut painosten kuningatar aikanaan ihan syyttä. Ja hyvä kun mainitsit synttärien määrän, siis tänään hän olisi täyttänyt 95 v.

      Poista
  6. Joenpellon Lohja-trilogia on niin upea!!!! Olen luenut sen monasti ja sen tiimoilta sain myös vähän harrastaa kirjeenvaihtoa kirjailijan kanssa.

    Nyt varmaan luet koko sarjan: On se sen väärti!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö sait, Leena, vau! Mitä kirjoittelitte? Miltä kirjailija vaikutti? Kyllä vakaa aikomus on lukea koko sarja.

      Poista
  7. Tämä on ihan mahtava kirja! En lukenut arviotasi kuin silmäillen, sillä yritän saada itsekin kirjoitettua tästä nyt lähiviikkoina. Haastetta varten postasin iltamyöhällä Lohja-sarjan ulkopuolisesta romaanista Neito kulkee vetten päällä, joka sekin ihastutti (vaikkei aivan yhtä paljon kuin tämä Vetää kaikista ovista, joka on toki kirjoitettukin paljon myöhemmin).

    Voi että! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimi on ihana, Neito-kirjan! Pitäisi lukea sekin ihan jo nimen takia. Kirjoitustasi odotellen!

      Poista
  8. Hauska tuo ikäkysymys! Nuorena luin sarjan lähinnä Anja ja Inkeri keskiössä, mutta nyt, itsekin jo viisikymppisenä, kiinnostavat Salme ja Tilta paljon enemmän. Parikymppisenä lukijana nielin Salmen ja Oskarin ja Tiltankin 'vanhuuden' kakistelematta, nyt se lähinnä naurattaa. Joenpelto oli oikeasti myös melkoinen humoristi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon hyvin, että parikymppisenä henkilöt vaikuttaisivat erilaisilta ja Hänniset vanhuksilta. En olisi tuota huumoria ainakaan itse siinä iässä tajunnut ollenkaan! Oskarihan vietti vasta viisikymppisiään tuossa.

      Poista
  9. Luin koko Lohja-sarjan jo silloin, kun se ilmestyi, enkä tietysti muistanut siitä paljoakaan. Juttusi mukana jotain palautui. Sen muistan, että pidin varsinkin tätä ensimmäistä osaa hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtänyt, että nimenomaan tuo aloitusosa olisi Joenpeltoa parhaimmillaan. Ainakin se on hyvin hallittu, vahva kokonaisuus, jotenkin hyvin varma ja "valmis" romaani, jossa Joenpellolle tyypilliset aiheet on käsitelty sopivissa mittasuhteissa.

      Poista