maanantai 8. elokuuta 2016

Juha Mäntylä: Milt

Muistatte ehkä Juha Mäntylän jazzintuoksuisen tunnelmapalan Rakkaani, Audrey? Mäntylä jatkaa tarinaa ja tunnelmointia kertomalla meille tuosta kirjasta tutun miehen suulla Milton Kingistä; nuoresta, köyhästä pojasta New Orleansissa, jazzin pääkaupungissa.

Milton eli Milt haaveilee urasta trumpetistina. Hänellä on taitoa ja paloa, muttei rahaa hankkia uutta trumpettia isältään perimänsä vanhan ja kolhuisen tilalle, ei edes syödä joka päivä. Silti hän uskoo löytävänsä tilaisuutensa ja sinnikkyydellään saakin apua odottamattomilta tahoilta. Milt myös joutuu odottamattomin paikkoihin, kuten Suomeen.

Myös Pori mainittu! Ja Tuorilan kylä Merikarvialla - maisema ei ole siis pelkkää Bourbon Streetiä. Pieneen kirjaan mahtuu jälleen paljon, eikä kerronnassa ole moittimista.

Ihailen Mäntylän linjakasta ilmaisua ja hallittua oman alueen rajausta. Se tekee lukijan työn helpoksi; tunnelmaan saa uppoutua täysillä ja siirtyä hetkeksi aivan muihin maailmoihin - kuin kuuntelisi hyvää biisiä.

"Milt kääntyi Lady Summertimen puoleen. - Play Misty for me, darling, lady Summertime sanoi käheällä äänellään."

Haikea ja unenomainen tarina, joka kaikessa mystisyydessään viehättää. Pienoisromaani, joka soi kauniisti myös muille kuin jazzinystäville.

Kenelle: Jazzklubeista haaveileville, mystisten tarinoiden ystäville, omaäänisyyttä arvostaville.

Muualla: Todella hyvää tarinan kerrontaa, sanoo Suomi lukee -Krista.

Juha Mäntylä: Milt. Reuna 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti